RUMBA - interview

All Stars - popin ilosanomaa tehtaan varjosta

All Stars on hieno bändi. Koska harva vielä tietää mitään näistä omien sanojensa mukaan musikaalisista, mukavista, ystävällisitä, kauniista, luovista, hitaista ja hämäläisistä ihmisistä, on syytä kuvailla yhtyeen musiikkia muutamin sanoin. Tiedätte sitten kannattaako lukemista ylipäätään jatkaa.

Nyrjähtänyt jenkkialtsu (Sonic Youth & Pixies), lempeä brittipop (Teenage Fanclub & Cardigans), surumielinen synkkyys (The Cure &Tindersticks) ja slaavilainen melankolia (Tapio Rautavaara & Piirpauke), aina ei rokata ja vaikeita sointukulkuja ei pelätä - siinä All Stars karkeasti pähkinänkuoreen sullottuna. Kitaristi Arttu sanoo, että All Stars on kansainvälisten vaikutteiden sulatusuuni - Eppu Normaali -suodattimen läpi siilattuna.

- Ensin me oltiin tamperelainen bändi, nyt valitettavasti helsinkiläinen, toteaa kaunis laulajatar Meri, joka on ollut tulevan aviomiehensä Akin kanssa All Starsin jäsen jo historian alkuhämäristä.

- Nokian kadut soi meidän lauluissa, mainitsee myöhemmin kitaristi Arttu, tuon kumitehtaan kaupungin rakas lapsonen. Sellaisiahan tässä ollaan kaikki neljä, haastattelijaa myöten.

Örinämetallista Tikanmäkeen

All Stars on ollut olemassa jo vuosikaudet, mutta nykyisessä kokoonpanossaan bändi on toiminut vain noin vuoden. Laulaja-kitaristi Akin muutettua Helsinkiin alkoi kypsyä ajatus siitä, josko ikuisuusprojektista voisi kehittyä jotain vakavampaa. Ja kehittyyhän siitä. Suuri kiitos osoitetaan bändin basistin tuuliseen virkaan astuneelle Mikko Ojaselle (mm. Nu Science, Cessna, Flannelmouth), joka jaksaa organisoida, olla innostunut ja aktiivinen.

- Nyt on sikäli onnellinen tilanne, että kaikki on sitoutuneita bändiin. Kaikki tekee biisejä ja sanoituksia ja osallistuu aktiivisesti, retostelee muinaisessa Dada Girlissäkin ihastuttanut Arttu.

Vanhimmat All Stars -viisut vievät 90-luvun alkuun, Akin Lubricant-merkkisen örinämetallipoppoon aikoihin. Biisejä on veivailtu vuosien varrella kaikenkarvaisilla kokoonpanoilla, ja tällä hetkellä plakkarista löytyykin liki neljäkymmentä erilaista.

- Kun on niin kauan tehty musiikkia, niin arkistoista pystyy nostelemaan hyviä kappaleita, joita kukaan ei oo koskaan kuullut, Arttu analysoi.

Tuoreella promokäyttöön tehdyllä Sensation-eepeellä soi omana kaihoisana itsenään neljän näytteen verran.

- Kyllähän sellainen kaukokaipuu soi meidän musassa. Biisit kertoo muistoista, paremmista ajoista, haikailee Aki.

- Slaavilaista melankoliaa, elämä on kuljettanut kylmään pääkaupunkiin, Arttu puolestaan romantisoi.

- Me ollaan sellaisia surullisia suomalaisia, tiivistää Meri.

Neljästä kappaleesta ensimmäinen, nimibiisi Sensation, on hieno duetto parhaaseen Nancy Sinatra & Lee Hazelwood -tyyliin. Akin laulama spermankatkuinen a-osa on kuin Joy Divisionia ja Candy Darlingia maanisimmillaan, Merin esittämä b-osa puolestaan ihastuttavan sokerista viihdehömppää. Artun mukaan kappale on kuin Kuolema Venetsiassa.

- Siinä on sellainen pervoilufiilis. Tirkistelevä mies hikoilee ja läähättää.

- Se kertoo musta ja Akista, naisen ja miehen välisestä jännitteestä, lisää Meri.

Akin silmälasit, ja koko studio mukaan lukien, olivat kuulemma läpeensä huurussa Sensationia nauhoitettaessa.

I'd Rather Take You on puolestaan hyvin omalaatuinen, tunnelmallinen ja lievästi psykedeelinen pophelmi. Alku ujelluksineen ja kitaranäppäilyineen tuo mieleen Anssi Tikanmäen klassiset Suomi-instrumentaalit. Vertaus ei ole kovin ilmeinen, mutta Aki hyväksyy sen mielihyvin.

- Isä kuunteli Piirpaukea kun olin pieni ja tykkäsin siitä kovasti. Saundissa on kyllä paljon samaa.

Artun mukaan tämä on sitä klassisinta ja allstarseinta All Starsia.

- Tällaisestahan All Stars aikanaan lähti. Ideana oli perustaa akustinen bändi, joka soittaa poppia, tunnustaa tuolloin Nirvanan Unpluggedin myötä nylon-uskovaisten klaaniin liittynyt Aki.

Turboneekeristä feta-bassoon

Ensimmäinen Artun All Starsille tekemä kappale, Turbonegro, jakaa yleisön varsin mielenkiintoisella tavalla. Toisten mielestä, minä mukaan lukien, kyseessä on bändin ehdottomasti paras kappale, nerokas pophitti jostain New Orderin True Faithin ja Foo Fightersin Everlongin välimaastosta. Toiset taas suorastaan inhoavat kappaletta. Provokaatiossa on voimaa.

- Se on aika kantaaottava biisi. En oikein tiedä mitä ihmiset siitä ajattelee, koska en osaa sanoa miten tarkkaan sen sanoista saa selvää. Kyseessä on niin kuin nykyajan Romeo ja Julia -tarina kielletystä rakkaudesta ja tabusta. Miksi on niin, että aina kun on pariskunta, jossa on tumma mies ja valkoinen nainen, ajatellaan, että se nainen olisi tyhmä ja se mies olisi sellainen... Shaft, Arttu aprikoi.

Biisi ei saarnaa rasismin vastaisesti, vaan tarkastelee tätä tilannetta nimenomaan sen yhteisön näkökulmasta, joka tämän rakkauden kieltää ja tuomitsee. Artun mielestä parasta olisi tietenkin se, jos joku ehkä kappaleen ansiosta tiedostaisi itsessään asuvan rasistin, ison tai pienen. Tärkeintä on kuitenkin se, että hienoja säkeitä (he's the nigger who can love/ he's the turbonigger) kannattelee ainutlaatuisen upea melodia.

Thy Heaven on levyn kehtolaulumainen päätös. Siihen haettiin unettavaa Dolly Parton -fiilistä, mutta iskelmäksihän se lopulta meni.

- Sanoituksessa on kaikuja mun gospel-taustasta ja uskonnollisesta maailmankuvasta, toteaa teologiaa opiskeleva Meri. Se on sellaista kaipaavaa ja surullista uskonnollisuutta, ei mitään karismaattista.

All Starsin sanoitukset syntyvät varsin erikoisella tavalla. Pääsanoittajana toimiva Meri kun tekee lyriikkansa Suomeksi, minkä jälkeen Aki kääntää ne englanniksi. Puolihutaisten ja juosten kusten, jos miehen omaan analyysiin on uskominen..

- Koska mä teen laulumelodiat kitaralla niin tavujen kanssa ollaan todella tarkkoina. Tässä mennään ihan täysin melodian ehdoilla, Aki puolustautuu.

- Ja kielioppivirheethän on hellyttävän kömpelöitä. Meidän on turhan vääntää mitään Oxford-tason englantia, koska ei me olla Oxfordista, Arttu siihen.

Entäs nämä taiteilijanimet? Arttu Haapalainen on loogisesti Artie Aspens ja Meri yhtä luonnollisesti, huokaus, Mary Christmas.

- Fiilisenkkuhuumorin jauhaminenhan on meille ihan jokapäiväistä, Artie kommentoi.

- Noi taiteilijanimethän on aika lailla ristiriidassa tän muun paketin kanssa. Ei meidän musiikki ole kuitenkaan huumorimusiikkia, eikä me välttämättä ulospäin näytetä niinkään vitsiniekoilta, sanoo siihen Aksu Blackrider.

Tyylikkäimmän pseudonyymin on saanut ehdottomasti rumpali: Jani of Feelings. Mutta miten Mikko Ojasesta tulee Mikis Organics.

- Mikko osaa soittaa syntikoita niin hyvin, Aki valottaa.

- Ja se on jotenkin kreikkalainen tyyppi muutenkin, luonnehtii Arttu.

Antti Lähde, Rumba


MUSIC
Older slower softer**
I've seen you all before**
Better Alone **
Sensation-Promo
D'mon Everybody demo-97

GIGS
Telakka 24.03.2004
American Brothers Awards 2004
Aisti Klubi, 2002
Aisti-Tour
Intependent Tunes
Telakka-98
Fönsters of Rock - 98

INTERVIEWS
Rumba.fi 2005
Seikkailuun 2005
Finpop 2004**
Rockmusica.net 2003
Rumba 2000