OLDER SLOWER SOFTER - reviews

Toiseen levyynsä päässyt All Stars on mielenkiintoinen yhdistelmä vanhaa rautalankahenkeä, power-poppia ja melankoliaa. Mielenkiintoisen tästä yhtyeestä tekee nimenomaan se, että se on suomalainen.

Hauskan tyylikkäällä Honolulu Winter -rautalankainstrumentaalilla käyntiin pyörähtävä Older Slower Softer -albumi on melkoisen hämmentävä sekasoppa. Matka tähtisikermän kanssa on riemastuttava: välillä tehdään tribuuttia edesmenneelle Gösta Sundqvistille (Gö-Star), vieraillaan jousisoittimilla höystetyssä maailmassa (With you, America) ja lopulta matka päättyy National Anthem of Finlandiin, jonka taustoilla ujertavat kansallispuiston linnut.

Sanoitukset ovat melkoista tajunnanvirrassa lilluvaa hömppähömppää, mutta se ei häiritse. All Stars on onnistunut tekemään melankolisen levyn, jossa on kuitenkin omituinen ja kotitekoinen lämpö vahvasti mukana alkuminuuteista aina levyn loppuun saakka. Piristävän erilaista.

Tuomas Kaarkoski
****/ ***** Noise.fi



Debyyttialbumilla I've Seen You All Before All Stars hypähteli folk-herkistelystä räkärokin kautta progeen. Sudeettihesalaisen viisikon paletti on yhä monipuolinen, mutta Older Slower Softer esittelee kypsemmän yhtyeen. Vaikutteet ovat sulaneet ehjäksi kokonaisuudeksi. Rajumpi revitys ja proge-kiemurat ilmenevät vain painotuksina kappaleiden sisällä.

Sanat ovat edelleen dadaa. Suolan kotikutoisen haikeaan soundiin tuo juuri se, että aika brittiläisesti lempeä-ääninen Meri Ala-Kokko laulaa kajahtaneita "viisauksia" melkein pelastusarmeijamaisen hillityllä paatoksella. Merin äänessä on karismaa enemmän kuin ajoittain laulavalla Aki Ala-Kokolla, joka taas vastaa enimmäkseen keskitason yläpuolelle nousevista sävelmistä.

Jos jo liki pakolliselta tuntuva 80-lukuisuus pullahtelee pintaan tämän tästä, niin sitä tasapainottavat hyvin Suomen 60-luvusta muistuttavat beat-kompit, rautalankakitarat ja kansainvälisempi folkahtavuus. Jälkimmäistä korostetaan viuluilla, huilulla, mandoliinilla, kellopelillä ja huuliharpulla. Alkuinstrumentaali Honolulu Winter riisuu heti aseista ja Until You Die palaa astialle kuin unessa, kahtena eri hahmona.

Jussi Niemi
****/ ***** Soundi



MAKAAN HEINIKOSSA. Aurinko paistaa, en muista missä olen. Kuulen kirkonkellojen soivan kylältä, tiedän olevani turvassa. Pilvet lipuvat ohitseni. Herään tunteja myöhemmin kun on jo tullut hämärää. Yhtäkkiä maa allani tuntuu pettävän, tipun jonnekin. Minua pelottaa. Tunnen, että jokin työntää minua eteenpäin pitkin multaista käytävää. Kun kierähdän kyljelleni, huomaan, että tönijä on sokea myyrä. Päädyn keskelle avaraa pesää. Myyrä katsoo minua sokeilla silmillään ja sanoo: "Tahdon nähdä auringon." Nyökkään sille. En tiedä vielä mitä voin tehdä, mutta myyrä on nyt ystäväni. Aion tehdä parhaani. (HH) All Stars: Older Slower Softer. American Brothers 2005.

Hannele Huhtala
***** / ***** Voima



Hassuttelevaa taidekoulupoppia parin vuoden tauon jälkeen

All Starsin parin vuoden takainen debyytti I ve seen you all before oli tyylikirjossaan piristävä, joskin kokonaisilmeeltään hajanainen pelinavaus Suomi-indien kentällä. Kakkoskiekollaan yhtye väittää kuulostavansa vanhemmalta, hitaammalta ja pehmeämmältä. Mikäli kyseiset adjektiivit ovat rinnastettavissa kirkastuneempaan visioon, biisien pahimpien trikkien ja rytminvaihdosten karsimiseen sekä sovitus- ja soundipolitiikan akustisempaan rikastumiseen, ollaan lähellä totuutta. (aika proge lause -webmaster huom.)

All Starsin kyntämällä indiekasvimaalla rehottaa myös rönsyjä: avausraita Honolulu Winter soljuu alun americanasta kaihoisaan rautalankaan Until You Die - biisikaksikon jatkaessa melankolisen suomi-iskelmän parissa. Simppeli Weezer-pastissi He Worships Satan on kuin 90-luvun jenkki-alternativea pirteän The Eyes of Winonan kumartaessa 60-lukulaisine stemmoineen Teenage Fanclubin ja muiden harmonisten brittipop-bändien suuntaan.

Tallella ovat debyytiltä tutut pöhköt lyriikat sekä Meri ja Aki Ala-Kokon sulava duetointi. Siksipä onkin harmi, että sinänsä veikeä albumi kompastuu lopulta ujosta kainostelusta, ässäbiisien puutteesta ja monotonisista laulumelodioista johtuvaan tasapaksuuteen.

Mervi Vuorela
*** / ***** Rumba



All Starsin toinen pitkäsoitto saapuu iloksemme kolmen vuoden odotuksen jälkeen. Se tuli vanhempana, hitaampana ja pehmeämpänä. Pääasia on, että se tuli. All Starsin poppi soi varsin moniulotteisena ja -muotoisena, vaikka perusinstrumenteilla soittopuoli pääosin hoidetaankin. Yhtye osaa sekoittaa suomi-iskelmän ja indie-rockin toimivasti yhteen niin, että iskelmällisyyden tarttuvuus yhdistyy indie-musiikin – tuon kaikenkattavan ja määrittelemättömän kategorian – kokeilevuuteen ja ennakkoluulottomuuteen.

Instrumentaalisista rautalankasävyistä ja Agents-tunnelmista (Honolulu Winter) liikutaan sulavasti Weezerin mieleen tuovaan power-poppiin (He Worships Satan). Mukaan mahtuu yksi Branded Woman -pastissi (Until You Die), suomalaisen ysäri-indien ja The Jayhawks -tyylisen modernin alt. countryn yhteen naittamista (The Eyes Of Winona), tribuutti edesmenneelle laulunkirjoittajanerolle Gösta Sundqvistille (Gö-Star), toinen osa All Starsin Scorpions-trilogialle (Meine Lovesong), Dinosaur Jr. -henkistä säröpörinää (If You Want Your Nose To Bleed), kansallispuistossa nauhoitettua lintukuoroa (The National Anthem Of Finland) ja toinen Until You Die -niminen biisi, jonka Aino Holman soittama viulu sävyttää yhdeksi levyn kohokodista. Plus kaksi muuta kappaletta. Kirjavasta biisikatraasta johtuen yhtye ei kyllästytä, mutta antaa samalla itsestään sekavan kuvan.

Suomiaksentti särähtää välillä korvaan Aki ja Meri Ala-Kokon vokaaleista, mutta se ei pahemmin häiritse. Yhtyeen sympaattisuus ei pelasta toisinaan ihan kiva -tasolle tipahtavaa toteutusta. Varsinkin sanoituksissa on ajauduttu heppoisiin ratkaisuihin ja niissä turvaudutaan liian usein tyhjänpäiväiseen lallatteluun.

Positiivinen alakulo leimaa kauttaaltaan All Starsin uusinta levyä. Tunnelma ei ole synkkä, eikä hilpeä. Se on jollain tapaa hyvin suomalaiskansallinen. All Stars todistaa jälleen kerran, että murheellisten laulujen maassa osataan tehdä kansainvälisesti mitattuna korkealaatuista vaihtoehtopoppia. Yhtye, joka ymmärtää sekä Klaus Meinen että Gösta Sundqvistin nerouden päälle, ei voi olla läpeensä paha.

Marko Ylitalo
*** / ***** Desibeli.net



Sanoitukset ovat toisarvoisia musiikkiin nähden. Tätä ohjenuoraa olen pyrkinyt musiikinkuuntelijana pääsääntöisesti noudattamaan. Toisia artisteja on tosin mahdoton kuunnella keskittymättä sanoituksiin, nimenomaan positiivisessa mielessä. Ja sitten on tietenkin niitäkin bändejä, joiden lyriikoissa on jotain niin häiritsevää, ettei niihin voi olla kiinnittämättä huomiota.

Toisen pitkäsoittonsa Older, Slower, Softer julkaissut All Stars kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Helsinkiläiskvintetin tekstit ovat niin naivistisia ja näsäviisaita, etten tiedä onko kyse kehittyneestä ironiantajusta vai postmodernista nokkeluudesta, mutta minulle lähestymistapa ei avaudu. Esimerkiksi levyn parhaimmistoon kuuluva With you, America -kappale menetti viehätystään havaittuani, että sen kertosäkeessä lauletaan seuraavasti: ”I wanna see the sun, I wanna see the sun, francesco! / I have to feel so new, I have to feel so new, yorke!”

Onneksi All Starsin kohdalla musiikki pelastaa paljon. Se on persoonallista, parhaimmillaan hyvinkin kekseliästä poppia. Ennen kaikkea se on pirullisen tarttuvaa: jo muutaman kuuntelukerran jälkeen Older, Slower, Softerin biisejä huomaa hyräilevänsä raitiovaunuissa ja saniteettijonoissa. Suuresta maailmasta vertailukohdiksi voisi vetää The Cardigansin ja Weezerin kaltaisia nimiä, jälkimmäisen kanssa yhteinen sävel löytyy tosin pikemminkin asennetasolta. Yhtyeen pääasiallisen solistin, Meri Ala-Kokon, äänestä löytyy sopivasti niin Laura Närhen poissaolevaa patetiaa kuin Nina Perssonin pehmeää aistikkuuttakin. Ääntämyksessä yhtyeellä on tosin vielä petrattavaa. Etenkin miesvokalistien kohdalla tönkkö suomienglanti särähtää välillä pahasti korvaan. Skarppaamista olisi voinut olla myös tuotantopuolen kanssa, nyt Older, Slower, Softer kuulostaa aavistuksen hengettömältä.

Mutta mitä tärkeintä, hyviä poplauluja on useita. Levyn aloittava instrumentaali Honolulu Winter tuo mieleen Quentin Tarantinon elokuvien soundtrackit, ilmassa leijailee tukeva aavikon tuoksu. Potentiaalisia radiobiisejä on Older, Slower, Softerilla useampia: hollywoodtähden, 80-luvun saksalaisrokkarin sekä suomalaisen kulttipopsankarin mukaan nimetyt The Eyes Of Winona, Meine Lovesong, Gö-Star jäävät kaikki soimaan takaraivoon, joskin viimeksi mainitussa kertosäkeiden paljous alkaa suorastaan hiukan vaivata. Oma suosikkini on indiehenkisesti muriseva I’m So Happy But She’s So Sad, jossa All Stars esittelee rokkaavampaa puoltaan.

Yksi kysymys vielä – jolla osoitan tietysti täydellisen ymmärtämättömyyteni - miksi ihmeessä levylle on pitänyt tunkea kaksi Until You Die- nimistä kappaletta?

Olli Varis
*** / ***** Rockmusica.net



All Stars are Older, Slower and Softer. And better than ever before I might add. This is much better as whole as their previous efforts. They've always had great songs, but now they've managed to make a great album as well. The highlight is obviously 'The Eyes of Winona'. A melodic pop song dedicated to Winona Ryder. Well I was mildly obsessed about Winona in Reality Bites, so I guess that may be a part of the reason. But the melody is uplifting, harmonies beautiful and who could actually resist lyrics like "Though shopping with you / ain't always a pleasure / well honey I treasure all of your flaws". The lyrics contain lots of similar witty and humorous lines. I do like them eventhough occasionally the lyrics get pretty close to turning into inside jokes. 'The Eyes Of Winona' is not the only great song. There's a 'He Worships Satan' that is basicly powerpop where guitars sound like they were stolen from a Pavement album. Then there's a love song for Klaus Meine, the second part of their Scorpions trilogy. Playful 'If You Want Your Nose To Bleed' reminds me a bit of some finnish bands in the 90's (such as Nightingales or Jalla Jalla) and the two great male-female duets that go under the name 'Until You Die' are the biggest treats along with Winona. This is not album of the year caliber, but it still is a really delightful album.

****/*****ONE CHORD TO ANOTHER



Older Slower Softer has two themes -- the uncertain nature of death and infatuation with American popular culture. It should be difficult for topics so different in philosophical depth to co-exist on an album, but the All Stars pull it off with exuberant, if somewhat twee, charm: the Finnish pop quintet sings about our fleeting mortality just as enthusiastically as they sing about celebrity obsession. Whether they're lamenting the death of a loved one ("Gö-Star") or pining for Winona Ryder ("The Eyes of Winona"), the All Stars always sound jubilant. Lyrics like "Why did you have to die?" are delivered with the same animated excitement as the album's abundant, offbeat celebrity references. Among the widely diverse individuals mentioned are Howard Stern, Steve McQueen and The Scorpions' Klaus Meine -- an eccentric range of name-dropping that hints at the broad scope of band's quirky charm.

.This is a case in which what's being sung about isn't nearly as important as how it's being sung. The subject matter doesn't even seem to matter, given the buoyant infectiousness of the group's melodies. Mary Christmas's vocals are particularly passionate, despite (or maybe because of) her girlish delivery and distinct Scandinavian accent, but it's the lush instrumentation behind the vocals, which includes mandolin, flute and glockenspiel, that really makes the music memorable. The sweeping strings and rousing harmonica flourishes add gorgeous, varied texture, while field recordings of tweeting birds accentuate the band's whimsical allure.

.When Older Slower Softer is at its best, there are flashes of Belle & Sebastian's boppy orchestral charm, and even hints of The New Pornographers' inexhaustible peppiness. However, references to Finnish singer/songwriter Gosta Sundqvist and songs such as "The National Anthem of Finland", which uses the country as a metaphor for personal alienation, ensure that Older Slower Softer maintains a uniquely foreign approach to pop music. All Stars' ability to incorporate meaningful aspects of their culture only enhances their charm.

.While most of the group's jangly orchestral pop hits the mark, a few tracks veer dangerously close to excessive melodrama. The monotonous "He Worships Satan" is a particular stopping point: it drones on for entirely too long, with overwrought lyrics like "The more you know, the more you are in pain," breaking the pace of an otherwise upbeat album by bogging it down with over-emotional pretension. However, despite this sticking point, Older Slower Softer is a continually amusing (and distinctly Finnish) effort -- '80s hair band references, tweeting birds and all.

Jessica Gentile
SPLENDID



‘Older Slower Softer’ is a number of observations on advancing age, as seen by Finland’s All Stars. Opening Grunge- surf instrumental, ‘welcome To Honolulu’ is a fraction misleading as the record settles into a sort of avant- pop piece, less fey than Belle & Sebastian, but not as rock as, say, Galaxie 500, but there, or there abouts. The recording is loose & live, with a garage feel that works and the male/ female vocal interplay between Aki and Meri Ala- Kokko are probably where I get my B&S thing from. The fact that English is clearly not their first language can have a mixed effect on the songs – lines like ‘One & one is two, I am one, you are two, I am good with numbers’ sound a little child like, while the downright bizarre ‘If you want your nose to bleed, you can change your name to Steve McQueen, if you want your nose to sing you can change your name to Blackrider’ could be the best lyric ever.

PG
4/10 Americana-uk.com



This is the second album from this Finnish group, and as the title indicates, the record is full of slow and soft songs with a mature sound (although an album with a love song about a former Scorpions guitarist could hardly be considered mature!). Sitting somewhere between the Hidden Cameras, Ida and the last couple Mendoza Line records, these songs are mostly acoustic-based with boy/girl vocals and flourishes of glockenspiel and mandolin here and there. Every now and again, the album will lift its sleepy head for lively tunes like "Gö-Star" and "I'm Happy But She's So Sad", but it's much more content to nap on the sofa, chuckling quietly to itself over songs about satan worshippers, old TV shows and nationalism. Not many of the songs really stand out as instant favorites, but it's still a pleasant listen, and one that will probably grow on you after a while.

9/11 Indiepages.com



Whilst the entire population of Sweden seems to have taken up the guitar and gently rocked a frat one, the occupants of their near neighbours Finland have kept their shutters down and found other things to do. Hopefully this lovely release from Helsinki’s All Stars will herald a change, a start from the Finnish, if you wish. Whilst some of the lyrics are gloomy, with plenty of references to ageing, musically it brims with delicious pop melodies, lush harmonies and complicated arrangements (a whole host of instruments are used including violins, kettledrums, glockenspiels, etc).

Vocal duties are shared between two performers (one male, one female), the pair sweetly topping carefully crafted Americana, alt-country and quirky folk pop ditties. Nothing remotely resembles filler, and picking highlights from something so consistently good seems almost unfair but mp3 seekers should check out limited single The Eyes of Winona, a breathy ode to Ms Ryder with its strummed mandolins and a warm delivery so gorgeous it could defrost even the coldest heart. Marvellous stuff.

Paul M
Soundsxp.com


MUSIC
Older slower softer**
I've seen you all before**
Better Alone **
Sensation-Promo
D'mon Everybody demo-97

GIGS
Telakka 24.03.2004
American Brothers Awards 2004
Aisti Klubi, 2002
Aisti-Tour
Intependent Tunes
Telakka-98
Fönsters of Rock - 98

INTERVIEWS
Rumba.fi 2005
Seikkailuun 2005
Finpop 2004**
Rockmusica.net 2003
Rumba 2000