I'VE SEEN YOU ALL BEFORE - reviews

Alun perin Tampereelta ponnisti myös nykyisin kai lähinnä Helsingissä majaileva All Stars. Bändin pohjakonseptina on tarkoituksellisen höpsö taidekoulu-indiepop, jota höystetään villeillä loikilla mihin tahansa suuntaan: pörinää, meteliä, hassutteluja. Tyylien sekamelska ja pakonomainen kokeellisuus on All Starsin paras ja huonoin puoli samaan aikaan: äärimmäinen eklektisyys on viehättävää ja rohkeaakin, ja bändin ilmiselvä huumorin ja itseironian taju auttaa homman nielemisessä. Samalla All Stars on tuomittu luultavasti ikuiseen väliinputoamiseen. Bändi ei ole tarpeeksi mitään kenellekään ja liikaa kaikkea kaikille. Mutta jos ihan tarkkaan ajatellaan, jälkimmäinen pointti on pelkkä markkinointi- ja musiikkibisnesongelma, kun taas edellinen huomio merkitsee ns. taiteellista voittoa.

Debyyttialbumillaan I´ve seen you all before (American Brothers ABROS2) bändi kuulostaa paremmalta kuin koskaan. Monipuoliset biisit tarttuvat korvaan erinäisillä liimakertoimilla, kuten asiaan kuuluu. Haastavampaa ja perusratkaisuja välttävää poppia kaipaavat tsekatkoon tämän hetimiten.
Mikko Lappalainen, Sue



Helsinkiläinen All Stars on erittäin tyylitajuinen yhtye, jolla tuntuu olevan sekä kunnianhimoa, että näkemystä. Se ei vain täysin välity tältä esikoislevyltä, joka lupailee paljon ja kuulostaa suureksi osaksi hyvältä, mutta ei kuitenkaan lunasta lupauksiaan. All Starsin musiikki on pääasiassa folkia, johon lisäsävyjä tuodaan raskaammalla kitaroinnilla ja jopa progevivahteisilla sovituksilla. Yhtyeellä on selvästi omatyylinsä, jonka toteuttamiseen se tarvitsisi lisää karismaa ja itsevarmuutta. All Starsin toivoisi kuulostavan paljon isommalta kuin miltä se nyt onnistuu kuulostamaan. Eivätkä asiaa auta kolkot ja ohuet soundit, jotka eivät lihallista kunnianhimoisia sovitusideoita.

Sävellyksistä esimerkiksi Breaker Of The Heart ja Better Alone ovat hienoja, mutta vastaavasti monet biiseistä tuntuvat raakileilta. Mary Christmas (koko yhtyeellä on yhtä typerät taiteilijanimet) nostaa laulajana All Starsin kiinnostavuutta huomattavasti. Selvimmin ote kirpoaa albumin loppupuolella, jossa maalailevat sovitukset korostavat sävellysten tason laskua. Varsinkaan levyn lopettavan Premieren pituudelle ei ole minkäänlaisia perusteita, sillä progebändiksi All Starsin taidot eivät yksinkertaisesti riitä.

***/*****
Mikko Meriläinen, Soundi



All Starsin tuoreen pitkäsoiton aloittava Critical Mass vie kuulijan helposti harhaan. Tiukka yeayea-räkärokki ei kerro kokonaisuudesta kuin yhden riehakkaan puolen, josta löytää rutosti vaikkapa UltraBimboja. Jo kakkosraita Breaker Of The Heart poppailee melankolisena voimapoprallina, jossa Mary Christmasin pehmeä laulu toimii parhaimmillaan. Better Alone hymyilee kuin länsinaapurin lahja The Cardigans, leikitellen, kun taas Big Dreams On The White Clouds progeilee kuin Jefferson Airplane whiterabbit –aikoinaan. Monipuolisia suuntia totta tosiaan. Mukavinta on huomata, että All Stars tuntuu olevan kotonaan jokaisella kiertämällään kentällä. Ja sehän on vain hyvän yhtyeen merkki se.

Jo edellisenä vuonna julkaistu kuuden biisin eepee Better Alone ihastutti joka puolella, pitkäsoitolla yhtye vakuuttaa aina vain ammattimaisemmalla osaamisellaan, monipuolisuudellaan ja, ennen kaikkea, hyvillä biiseillään. Unista melankoliaa D-Castlella, leijailevaa voimapoppia Jean Paul Amourilla, purskahtelevaa vaanivuutta The Story Like It Isillä ja aivotonta paahtoa Let’s Have A Party!:llä. Melodiaa, melankoliaa ja tunnelmaa popin ja rokin kautta progeen, All Stars hyödyntää näitä kaikkia. Kasarihevin kauneimmat ja alakuloisimmat balladit nousevat mieleen Happy As A Man Can Ben alkutahdeista, sillä erotuksella, että Mary osaa oikeasti laulaa. Kymmenminuuttinen Premiere lähtee fiilistelemään kohti levyn loppua junnailevalla progeotteella laulumantroineen ja hypnokitaroineen. Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä kymmenen minuuttia samaa junnausta muuten vaihtelevalla levyllä käy hiukan puuduttamaan. Toisaalta, onhan se kiva kun akti päättyy siihen ekstaasiin jossain vaiheessa. Tähdet ovat yhä nousussa.

****/*****
Ilkka Valpasvuo, desibeli.net



Tunnustan. Mielestäni handclap on aivan suunnattoman toimiva tehokeino kappaleessa kuin kappaleessa. Ja jos rytmikäs kättentaputus on ensimmäinen ääni, jonka levy tarjoaa, en voi olla suhtautumatta koko tuotokseen suurella sympatialla. Kun tämän tenhoavan ensikosketuksen jälkeen korvat vielä tavoittavat räyhäkkäästi iskevän kitaran, pyrkivät huulet väkisinkin makoisaan hymyyn. Jokin 60-luvun tyttöbändeistä laulaa 22-Pistepirkon At the Everybody's -rallatetta 1970-lukulaisten katurokkarien säestämänä. Jo I've Seen You All Beforen avausraita osoittaa, että hyvää musiikkia on pahuksen mukava kuunnella.

All Starsin ensimmäinen virallinen julkaisu, vaivattomasti popahtanut Better Alone -EP, näki päivänvalon kutakuinkin vuosi sitten. Helpot ja kauniisti soinnutetut kertosäkeet soivat kepeinä ja kirkkaina, tyylillinen kirjo vaihteli pehmeästi nakuttavasta elektrosta ripeään powerpoppiin, ja jäsenistön taiteilijanimissä oli vähintäänkin hilpeä hohde. Erityisesti yhtyeessä kiehtoi kuitenkin sen määrittelemättömyys. Jokainen laulu kuulosti tutulta ja kotoisalta, mutta yhtä ja ehdotonta vertailukohdetta ei tahtonut löytyä niin millään. Eri vaikutteiden ja elementtien sillisalaatti pysyi kuin pysyikin persoonallisena ja napakkana kokonaisuutena.

Nyt on sitten tullut aika pitkäsoiton. Ja samoilla linjoilla jatketaan. Vaikka äänimaailma ja jotkin kappalerakenteet osoittavat yhä tanakammin 1970-luvulle, ei I've Seen You All Beforea voi rajata yhdenkään yksiselitteisen otsakkeen alle. Täyspitkä tarjoilee balladeja ja aivotonta roiskerokkia, iskelmää ja pilipalipoppia, pahvilaatikkokitaraa ja analogista kosketinpatjaa. Varsinaiset koukut on säästetty yhä säännöllisemmin kertosäkeisiin, jotka esiintyvät juuri sopivan taajaan pitääkseen miellyttävän maun kitalaessa koko kolmivarttisen läpiluvun ajan. Oivalliset sävellykset onnistuvat peittämään hieman puisevan ja hengettömän tuotannon heikkoudet. Levyllä paistaa aurinko, mutta ei niin voimakkaasti että seurauksena olisi huimausta ja pöhöä. Tämä nyt on vain kerta kaikkiaan miellyttävä esitys.

I've Seen You All Before on loppujen lopuksi varsin juureva levy. Ja näitä juuria törröttää lähes jokaiseen saatavilla olevaan ilmansuuntaan. Näennäisen yksinkertaisuutensa alla kappaleet yhdistelevät eri tyylejä miellyttävän vapaamielisesti, joskin myös varsin saumattomasti. Breaker of the Heart alkaa kaihoisalla rautalankakitaralla, pukeutuu kertosäkeessä Jefferson Airplanen kukkakuosiin, ja synnyttää soolonsa aikana aavistuksen hämmentävän mielleyhtymän itseensä Freemaniin. Hitto soikoon, tandemillahan tässä ajellaan! Kaipauksellinen Happy as a Man Can Be on puolestaan yhtyeen itsensä mukaan Scorpions-trilogian ensimmäinen osa. Tosin allekirjoittanut tahtoo huomauttaa laulun eroavan vertailukohdastaan eräällä perusteellisella tavalla. Kappale on nimittäin hyvä.

Jos I've Seen You All Beforen sisältöä pyrkii jäsentelemään edes jonkinlaisiin raameihin, muotoutuu vallitsevaksi dualismiksi jako avaraan tunnelmointiin sekä rouhevampiin kitaravääntöihin. Ensin mainittuun kategoriaan parkkeeraavat taivaallisen ilmava Big Dreams on the White Clouds sekä minimalistisen ilmaisunsa yli kymmenen minuutin venyttävä Premiere-duetto. Kiihkeämpää pulssia tarjoillaan puolestaan Jean Paul Amourin, The Story Like It Isin ja nimessään sisältönsä tyhjentävästi paljastavan Let's Have a Party!:n muodostaman tehokolmikon myötä. Valitettavasti levyn kiinnostavuus laskee tämän kappaletrion aikana alhaisimmilleen. Samaan putkeen puhalletaan liian pitkään. Syvemmät soundit tai suomalaista aluepolitiikkaa apinoiva hajasijoittelu olisivat saattaneet tehdä kiskaisuille enemmän oikeutta, mutta myös kappalekatraan supistaminen olisi voinut tulla kysymykseen.

Vaikka All Stars olisikin voinut pukea esikoisensa miksauspöydän ääressä vielä koreampaan ja makeilevampaan asuun, ei levyä käy juurikaan moittiminen. Yhtye tietää mitä tekee ja itse olen valmis sen tekemisistä nauttimaan. Minua ei haittaa ensinkään se, että valtaosa kappaleiden osatekijöistä on entuudestaan tuttuja. Lopputulos venkoilee näet sittenkin ilahduttavan omaperäisenä. All Stars kuulostaa usein joiltakin kollegoiltaan, mutta nämä kollegat eivät kuulosta All Starsilta. Yksin tämä riittää pitäväksi perusteeksi yhtyeen olemassaololle. Toinen, huomattavasti vahvempi peruste onkin sitten erinomainen kappalemateriaali. En minä aivan pelkästä kättentaputtelusta olisi näin voimakkaasti innostunut.

Off topicina muuten mainittakoon, että sisäkannen vapahtajapatsas tuo hätkähdyttävissä määrin mieleen brezhneviläistä neuvostomonumentalismia edustavan sementtiveistospuiston Latvian Salaspilsissa. Kannattaa käydä.

****/*****
Hannu Linkola, rockmusica.net



An interesting debut album. My opinions about this release have already changed a few times. The variation of the material is quite huge within the album. There's hints of pop, powerpop, proge, kick-ass rock, scorpions(!) and whatever else. So All Stars haven't set any boundaries to themselves. To a narrow-minded popster (like me) who is in love with a bit more traditional way of album-making, this album do seem slightly inconsistent at times. Fortunately all are not as simple pop freaks as I am and are therefore able to appreciate this album which is not so easy to chew than most of the pop albums.

Let's start with the good things. 'Jean Paul Amour' is one of my favourite songs of this spring. This melodic power pop piece is mighty excellent and I would sure like to hear more songs from Arttu Haapalainen. 'Turbonegro' on the ep was fabulous and that song about winona that was the encore on their gig at Jyväskylä sounded really good too. So Arttu. We want more songs like these. The rest of the songs were written by mr. Ala-Kokko whose a really good songwriter at his best. It probably aint no surprise to anyone that my fave songs are the poppy ones like 'Breaker Of The Heart'. I'm eagerly waiting when I'm able to use the opening line 'It wasn't me, I was at home listening to All Stars'. Also Tuneful 'D-Castle', mellow 'Better Alone', rockin' 'Critical Mass' and that scorpions rip-off 'Happy As A Man Can Be' are all excellent.

Only problem is that there are also songs that I'm not very fond of. For example 'Let's Have A Party' tries to rock, but ends up sounding rather annoying to me. Also the moodier/dreamier (and proge-ish too) pieces like 'Bid Dreams On The White Clouds' or 10-minute long 'Premiere' don't really appeal to me.

If I could cut this into a six-song ep, I would consider giving the full five hearts, but now I'll go with the following:

3 1/2 / 5
Vesa Lautamäki, One chord to another



Not to be confused with our own atrocious Saturday morning tween-poppers, All Stars are actually from the rock and roll hotbed that is Finland. Hence, the press photo is a fantastic array of bad hair, beards and glasses that would normally scream ‘no chance of success’ but have you opened a copy of the NME lately? Exactly.

I’ve Seen You All Before is a mixed bag of influences; some dear to our beloved music press, past and present, and some quite frankly not. The handclap intro to Critical Mass gives way to a Scandinavian take on punk-funk and Big Dreams On White Clouds and Premiere are the kind of prog-rock that would have been laughed out of town till about two weeks ago.

The most apparent reference point running through the album lies somewhere between The Cardigans and the underrated oft-forgotten power-pop charms of Salad, particularly in the enunciation of vocalist Mary Christmas (stop it, you guys!) Happy As A Man Can Be lets the side down a bit though as the band themselves describe it as ‘the first part of our Scorpions trilogy’ with it’s “wings of change” lyrics coming uncomfortably close. All in all, it’s Finns that make you go hmmm.

James S, SoundSXP



My, what a bizarre record. Traditional prog-pop as dragged through a Finnish strainer leaves me unsure as to how I feel about this disc. Musically, it's perfectly capable, even inventive at times, bobbing somewhere between retro-New Wave ("Critical Mass") and post-Manchester (the self-referential "Breaker of the Heart") -- but all filtered through vocals that are definitely sung in someone's second language. As a result, I'm never sure I'm reading a song precisely the way it was intended to be taken, though I'm fairly certain that All Stars don't fire too far off their desired Cardigans-esque mark.

I'm also guessing that the song titles may have a little more heft in their native language. "Big Dreams on the White Clouds" doesn't quite carry the same weight as its resonant steel guitar and reverb-heavy vocals, and "Let's Have a Party!" is a remarkably naive name for a fairly snappy tune that offers a truly chilling backing wail near the final lick. "Premiere" even features an epic opening that's reminiscent of I Mother Earth in their heyday, before slipping into "Us and Them"-era Pink Floyd. I found myself enjoying the crunchy guitars and vintage production values, as well as the noticeably uneven delivery of vocalist Mary Christmas (I'm not kidding), but not necessarily in tandem. Yet, by the album's end, All Stars had grown on me like a proudly acquired taste. In fact, the beautifully askew vocals juxtaposed with the rough-edged chords are what sets the band apart from every other garage-raiding band on the scene.

I'd be interested in seeing what might happen if they evolved beyond their obvious '60s-'70s influences, but I'd be just as curious to see how much better assimilated Mary becomes next time around, or if she retains her charmingly off-kilter sensibilities.

Justin Kownacki, Splendid



Finnish quintet tries its best to fulfill its mission objective of pop anarchy by pouring its diverse influences into a blender and turning it on at the highest possible speed. Doesn’t work all the time but you’ve got to admire its dogged commitment. From the pleasing pop of “Breaker of the Heart” to the epic neo-prog of “Big Dreams on the White Clouds,” All Stars demonstrate the kind of adventure and ambition that serious music listeners should pay attention to.
Kevin Mathews, Fufkin



Statt Presseinfos verschickt die fünfköpfige Band aus Helsinki Wunschzettel mit ironischem Unterton. Warum sonst nennen sie sich auch All Stars?

Das hauseigene Label American Brother$ erfüllt ebenso kaum den gewählten Werbeslogan von "The richest company in the world". "Yes, we are a band", sagen die All Stars. "We come from Finland, Helsinki. We come in peace." Und das mit merkwürdigen Künstlernamen im Gepäck, die sich andererseits in die gewählte Art der Band-Präsentation nahtlos einfügen. Mary Christmas etwa bezirzt das Mikro, um hinterher um Vergebung für die verdorbenen Sinne ihrer Bandkollegen zu beten. Aksu Blackrider wirft sich in Intelligenz heuchelnde Posen und ist im Kern doch "as stupid as a rubberboot". Die spinnen, die Finnen! Weder in Wort noch Bildsprache bleibt das Quintett ernsthaft genug, um das Grübeln über den Grad der Ironie auszusparen.

So detailverspielt wie im Begleittext mögen es die Fünf auch bei der Hauptsache. Obwohl Marys Vocals nie so hochseeklar ins Zentrum geschoben werden wie bei "Somebody to Love", ist die Assoziation mit Jefferson Airplane berechtigt, wie auch die mit Kate Bush in der Art, wie die Wörter ausdriften, durchscheint. Die "Critical Mass" ist ein protestierender Geräuschhaufen, aus dem sich der Gesang erst mit einigem Anlauf filtern läßt. "Breaker of the Heart" bestreitet in aller Klarheit, des Herzbrechens schuldig zu sein. Im kalten Kaffee nach Erinnerungen sucht "Better Alone" - und schafft es doch nicht hinlänglich, davon zu überzeugen, daß Einzelgänger besser dran sind.

"I´ve Seen You All Before" bietet elf Songs, die weit vom Chanson entfernt sind und trotzdem dessen luftig-leidende Note versprühen.

Bernadette Karner, Evolver




MUSIC
Older slower softer**
I've seen you all before**
Better Alone **
Sensation-Promo
D'mon Everybody demo-97

GIGS
Telakka 24.03.2004
American Brothers Awards 2004
Aisti Klubi, 2002
Aisti-Tour
Intependent Tunes
Telakka-98
Fönsters of Rock - 98

INTERVIEWS
Rumba.fi 2005
Seikkailuun 2005
Finpop 2004**
Rockmusica.net 2003
Rumba 2000