BETTER ALONE - reviews

Reviews in English

Pöhkömeininkiä löytyy All Starsin Better Alone MCD:n (American Brothers) kansista (bändi, jonka rumpalin nimi on Jani of Feelings ei VOI olla läpeensä huono!). Samaa kaveriporukkaa Cucumber Farmerin kanssa edustavilla bändeillä on myös yksi yhteinen jäsen, kitaristi Aki Ala-Kokko (lisäksi All Starsissa soittaa kitaraa Arttu Haapalainen, jonka veli Manu puolestaan soittaa Cucumber Farmerissa bassoa. Em. kolmikko on yhdessä uuden American Brothers-levymerikin takana).

All Starsin kevyesti tärähtänyt indiepop on tähän mennessä yleensä vaikuttanut hiukan liian kulmikkaalta ja kömpelöltä meikäläisen makuun, mutta nyt tuntuu jyvä löytyneen. Better Alonen 6 biisiä ovat ehdottomasti parasta Starsia koskaan - biisit soljuvat aiempaa popimmin ja suoremmin ilman turhia venkoiluja, mutta bändin persoonallista luonnetta unohtamatta. Omia lemppareitani taitavat olla juuri Arttu Haapalaisen tekemät biisit, kuten suorastaan hittipotentiaalinen Turbonegro. Bändi käyttää mukavasti hyödykseen myös eri lauluääniä, eli yhtä nais- ja kahta mies-sellaista. Peukkua ylös bändille, tästä on hyvä jatkaa!
Mikko Lappalainen, Sue



Hämeessä syntynyt ja korkeintaan maantieteellisesti helsinkiläistynyt All Stars juhlistaa monen vuoden mittaista taivaltaan kuuden kappaleen esikoisjulkaisulla. Biisimateriaali on yhtyeen vahvuus (otetaan vertailukohdaksi sitten kotimainen tai kansainvälinen indie-kenttä) ja mikäs ihme se on, onhan ep:lle seulottu ne suurimmat keikkasuosikit vuosien varrelta. Kuten usein livenäkin, Better Alonea vaivaa pienehkö varovaisuus ja svengin kulmikkuus, eikä kokonaisuus ole näin ollen niin hanskantiukka kuin sen soisi olevan. Siltikin, melankolinen Blue Star Eyes, mukavan perverssi Sensation ja mansehitti Turbonegro saavat jalan napsaamaan. Paras raita on kuitenkin äänekkääksi äityvä Helsinki Damnation. Hyvä.
Antti Lähde, Rumba



All Stars tekee ensikuulemalta häpeilemättömän kotikutoista popmusiikkia, mutta vasta tarkempi lähestyminen paljastaa Better Alone-levyn todellisen syvyyden. Tämän genren pahimmat sudenkuopat (=ylettömän hissuttelun ja nöyristelyn) bändi onnistuu välttämään mallikkaasti muutamilla todella särmikkäillä ratkaisuilla ja yllättävänkin monipuolisella biisimateriaalilla.

Traditioita kunnioittava The Happiness Of Being Alone avaa kuuden biisin mini-cd:n. Kevyintä antia edustava poppaus on strategisesti sinänsä hyvä sijoittaa heti alkuun, mutta kyllä All Starsin vahvimmat puolet löytyvät aivan muualta. Esimerkiksi kelpaa vaikkapa Sensation-biisi, joka kasvaa trippailevasta alusta hienon kertosäkeen kautta lopun yleiseen kitaramylläkkään. Upea vetäisy, kaikinpuolin. En tiedä onko kukaan vielä maininnut, mutta vokalisti Meri Ala-Kokon tulkinta kyseissä kappaleessa kuulostaa erittäin paljon Catatonian Cerys Matthewsilta. Ja se oli sitten kehu.

Toinen ykkösluokan biisi Better Alonella on nimensä mukaisen riehakas Turbonegro (fiksaatio Norjan suuntaan, kenties?). Tälläiset biisit eivät edes saa kestää yli kolmea minuuttia! Mukavan rouheaa ja hiomatonta äänimaailmaa, mutta hyvän melodian kuljettamana – katoava luonnonvara nykypäivänä, sanon minä. Vielä kun lopuksi tarjoillaan raukea Helsinki Damnation, jää levystä vallan hyvä maku suupieliin. Kyllä ne Amerikan Veljet sitten osaa.

**** / *****
Jari Jokirinne / desibeli.net



Hämmästytän itseni toistuvasti hämmästelemällä sitä tosiasiaa, että hienoja yhtyeitä pullollaan oleva Suomen kitarapoprintama jaksaa vielä hienoudellaan hämmästyttää itseäni. Viime vuoden puolella ilmestynyt kelpo kokoelma Meet The Scene esitteli 18 kotimaista kitarapopin hallitsevaa kollektiivia, joiden olisi jo luullut vakuuttavan kriittisemmänkin popin ystävän siitä, että kyllä Kalevalan ja ahdistuksen synkiltä synnyinsijoilta voi kummuta metallikurnutuksen ohella iloista ja kaunista poppiakin. Mikä parasta, kyseisen kokoelman ulkopuolellakin on elämää, helsinkiläisen All Starsin musiikki sai allekirjoittaneen ihmettelemään entistäkin enemmän, kuinka paljon hienoja poppiyhtyeitä Suomessa todellisuudessa onkaan...

Kituva popfanaatikko voi vain haaveilla, että levy-yhtiöiden pamput saisivat vastaavan ahaa-elämyksen, eivätkä syytäisi kaikkia resurssejaan Killerin tai KMA:n kaltaisiin kliinisen rasittaviin trenditurhakkeisiin, kun tarjolla olisi vilpitöntä pophekumaakin. Mutta eipäs eksytä turhaan naiivin idealismin syövereihin, vaan hyväksytään kiltisti kaikkivoivan kapitalismin voima - eiväthän marginaalissa kituvat popharrastelijat tuota riittävästi voittoa millekään instanssille... Tässä tilanteessa popbändien ainoaksi vaihtoehdoksi jää perustaa omia pienlevyfirmojaan saadakseen tuotoksiaan edes jossain muodossa ulos ihmisten ulottuville. Onneksi innokkaita riittää tähänkin puuhasteluun.

Tällaisen vastikään perustetun American Brothers -levymerkin ensimmäinen julkaisu on All Stars -nimellä kulkevan orkesterin kuusi kappaletta sisältävä Better Alone -EP. Omien sanojensa mukaan All Stars soittaa monimuotoista, terveen syrjäkyläläisellä asenteella siunattua 2000-luvun popmusiikkia. Kelvollinen tiivistelmä, joka ei missään nimessä kuitenkaan kerro yhtyeestä kaikkea olennaista. All Stars määritellään myös nyrjähtäneeksi popjoukkioksi, mikä mielestäni on kuitenkin hieman liioittelua - itse puhuisin lähinnä nyrjähtäneisyyttä lähentelevästä joukkiosta.

Better Alone on merkillinen mielleyhtymäautomaatti. Levyä kuunnellessa syntyy omituisia assosiaatioita musiikkityylispektrin eri osissa majaileviin yhtyeisiin. Avauskappaleesta tulee mieleen Cardigansin ja kotimaisen (allekirjoittaneen suunnattoman suureksi harmiksi jo edesmenneen) Kukka -yhtyeen musiikki. Sen jälkeisen Blue Star Eyesin poljento tuo kuulijan mieleen niinkin itsestään selvästi toisiinsa liittyvän kaksikon kuin Kylie Minoguen ja Gösta Sundqvistin, joista ensin mainittu taitaa ulkomuodoltaan olla hitusen viehättävämpi yksilö. Sensation -kappaleen alku sen sijaan synnyttää vahvan assosiaation Iron Maideniin, merkillistä kyllä. Voimakkain mielleyhtymä kulkee kuitenkin mukana koko levyn ajan, All Stars on helppo mieltää hienon The Delgados -orkesterin hengenheimolaiseksi, etenkin laulajattarien laulutavat muistuttavat kovasti toisiaan. Ja mainittakoon, että tarkoitukseni ei suinkaan ole väittää, että All Stars olisi tehnyt pastisseja mainittujen yhtyeiden tuotannosta, vaan päinvastoin todeta, että kappaleet kuulostavat riittävän omaperäisiltä, jotta voidaan puhua ainoastaan mielleyhtymistä, ei plagioinnista.

Lyriikoista en osaa sen suurempia totuuksia kertoa, koska niitä ei sisäkansista löydy, eikä musiikin tiimellyksessä kaikesta ehdi kunnolla ottaa selvää (lieneekö kriitikon laiskuus kyseessä, hyvin mahdollista). Päällimmäiseksi jäi kuitenkin vaikutelma, ettei sanoituksissa kaikkein tavanomaisimmilla vesillä liikuta, mikä ei koskaan ole pahasta. Mainittakoon Turbonegro -kappaleen 'poliittisesti korrekti' kertosäe: "He's a nigger, who can love / He's a Turbonigger". Ei liene kyse rasismista, mutta kyllähän tuo hieman särähtää korvaan ensi kuulemalla, etenkin kun kyseinen säe on niitä harvoja, josta saa helposti selvää heti ensi kuulemalta. Annetaankin yhtyeelle paikoitellen epäselvästä - suomalaisesta - artikulaatiosta hieman noottia, jottei arvostelusta tulisi kohtuuttoman yksipuolista selkään taputtelua.

Tuotoksen ehdotonta helmeä on vaikea lähteä yksilöimään, jokainen kappale on omalla tavallaan levyn onnistunein, mutta samalla kuitenkin vähiten esille nouseva. Kyseessä on siis onnistunut - muttei täysin varauksettomasti valmis - tekele, joka nostattaa suuria odotuksia orkesterin mahdollisesti jo vuoden lopulla ilmestyvän pitkäsoiton varalle. Muutama koukku lisää ja aavistuksen hiotumpi soundi, niin on lupa odottaa melkoisen hienoa tuotosta. Toki All Starsilla on vielä matkaa esimerkiksi The Delgadosin huikaisevan The Great Eastern -pitkäsoiton sfääreihin, mutta suurella mielenkiinnolla käyn pitkäsoittoansa vartomaan. Eläköön kotimainen kitarapop.

Lopuksi: Kiinnittäkää huomiota yhtyeen soittajien hilpeisiin 'rock -alter egoihin', allekirjoittanutta huvitti suuresti etenkin Mary Christmas ja Jani of Feelings...

3,5 / 5
Matias Karekallas, rockmusica.net



All Stars-yhtyeen ensimmäinen julkaisu on pirteä poikkeus suomalaisen popmusiikin kartalla. Kappaleet rullaavat tasaisen varmasti ja viihdyttävästi eteenpäin tuoden mieleen paikalleen pysähtyneet pikkukylät perähikiällä. Laulaja Meri Ala-Kokon ääni miellyttää korvaa ja muistuttaa 1970-luvun tähteä Kate Bushia.

Yhtye tekee rehellistä poppia ja säilyttää hyvin oman soundinsa jokaisella kuudella raidalla. Turbonegro-kappaleella olisi asiaa jopa suurimpien radioasemien soittolistoille. Myös The happiness of being alone ja Sensation ovat hittiainesta. Kaiken kaikkiaan levy on hyvä kokonaisuus. Ainoa pidempi miinus on, että albumilla on vain kuusi kappaletta.

3 / 5 leijonaa
Ruotuväki



I suspect that Scandinavian people have incredible senses of humor. Unfortunately, it doesn't transfer all that well in American humor. Every time I meet someone from Sweden, Norway, or Finland I find myself nervously laughing at comments I suspect are jokes and looking perplexed as they will explain that what they just said was supposed to be funny. Its probably because the weather is so cold... gotta laugh just to keep sane. All Stars are Finnish and have a similar bizarre sense of humor that I don't quite get. The singer's name is Mary Christmas (who in her bio says that Jesus was "probably a great singer/songwriter) and the drummer, Jani of Feelings (who's favorite band is Genesis and favorite food is peasoup). Everything is just a little off-kilter here. Even, the Finnish label being called "American Brothers" is bizarre...

Anyway, musically, All Stars are a power pop quintet. At times like a poppier Grandaddy, at other times... Well, song two sounds a whole lot like a less robotic version of that Ladytron song. The guitars are soft spoken and jangly, keyboards light and fluffy, and sometimes even a little jazzy. One of the songs "I Would Rather Take You" reminds me of a lounge song.

Truly a bizarre listen, they have mp3s posted of all the songs on the ep, so you can check it out and get a better idea of what All Stars are about.
James Squeaky,
Sincere Brutality



This six track mini-album from Finnish five-piece, All Stars, is a beast of two halves (and it's probably the pushmepullyou). There are snappy poppy tunes that just beg you to be friends with them and then there are sniffy indie tracks that couldn't care less about you. Ridiculously strong pop melodies in the likes of the happiness of being alone and blue star eyes are guaranteed to get you toe tapping and humming along in quick time - these are loaded with more cheesy hooks than the cloakroom at a parmesan factory. But as things progress melody gets replaced by familiar indie gtr wristwrangling - helsinki damnation [parts] (a) destruction (b) welcome home, for example, meanders about indifferently.
Kev, Soundsxp



Finnish label American Brothers has an droll sense of humor (check out their site) which I presume All Stars shares. Better Alone, a six-track mini-album is a curious disc, difficult to appreciate but certainly one gets the feeling that if All Stars concentrate more on piecing these fragments of ideas into cohesive songs then they may have a better chance of reaching their potential. After all, songs like "The Happiness of Being Alone" and "Blue Star Eyes" contain enough brittle sweet moments to interest fans of Belle & Sebastian. If only they could prove they gave a damn.
Kevin Mathews, Power of Pop



When one sees All Stars as the name of this band, their expectations are likely to be high, and rightly so. After all, this name lends itself to some questioning. Are these guys really the Sammy Sosas of rock? Not quite. But, that doesn't mean they don't try.

The All Stars play a variety of poppy rock that, although not wholly unique, is quite easy on the ears. Although the songwriting isn't revolutionary by any means, the band makes up for it in the enthusiasm department. They seem utterly on cloud nine while playing this material, and the feeling shines through.

One of the main reasons for the success of the sound is the vocals of singer Mary Christmas. Although her voice isn't sensational, she does an adequate job of meeting the tone of the music halfway. Her voice feels seasoned, as if she truly feels this material.

The opener of the record, "The Happiness of Being Alone," is a candy-coated mixture of pop and gangly, REM-style indie rock. It's not exactly the most original structure in the world, yet somehow one's ears are quite accepting of the material. "Blue Star Eyes" furthers the pace of the previous track but adds an 80s synth-pop feel to it. It sounds kind of strange at first, but it's easy to get into the catchy groove of the song. The tone is somewhat like the feel of a "Ray of Light" era Madonna. "I Would Rather Take You" is akin to the previously mentioned tracks with the addition of a nicely layered guitar line that really makes the song a winner. "Turbonegro" is one of the more upbeat songs on the record and the dual vocals of Christmas and the guitar player flow nicely together. They should try this technique more as the combination of their voices sounds rather nice.

While the All Stars don't quite match up to the expectations of their name, they do give their aspirations one heck of a try.
Brian, Delusions of Adequacy



This is a Finnish band with wonderful melodies, a great sense of humor, and "pervert" lyrics that really aren't as deranged as they say. The group plays live very irregularly, but have scheduling conflicts whenever Elton John begs them to join his tour. They may have been the subject of a recent documentary that Jim Jarmusch made on dorks, and they plan to remove all images of themselves from the All Stars website. Don't worry, they will replace them with photos of Carl Lewis: they have a vision. Their bassist, a Greek with long hair, first introduced himself to the band with a Finnish name (Miksu Paatelainen), and their drummer, Jani of Hesitation (now Jani of Feelings), did not enjoy his bout with paralysis in 1999. In "Helsinki Damnation" ("I hate this town / And everything in it"), his drumming is unique. He seems able to hit the exact same spot on the drum every time.

The humor of the group's website does not transfer as abundantly into their songs, which is a good thing. Their pop doesn't tire, and people with a taste for melodies should love that. Lyrically, there's a simplicity that recalls the Proclaimers ("Yes, I like wine very much, but I would rather take you"), while the song progressions are accessible without seeming obviously recycled. When I listen to music, I almost always compare the band that's playing to other bands from my own collection, but All Stars stand alone. For "Sensation", the powerhouse duet between Artie Aspens and Mary Christmas, the only possible comparison is Heavenly's "'C' is a Heavenly Option". Artie says "I am losing my mind" in a mumbling way that made me think he was speaking Finnish, while Christmas sounds like a cute Shonen Knife girl here. She is merry, he's peculiar, and the whole shebang makes me long to see its accompanying video.

I imagine, if I hadn't rummaged through their website for a few laughs and cheery thoughts, that Better Alone would not now be my most intense musical addiction. It's not that long, and two of the six tracks ("Turbonegro", "The Happiness of Being Alone") are merely passable indiepop -- but I adore the group. I'm delighted that they exist. Their best moments are as thrilling as the Moonbabies' work, and their collective personalities are simply tops.
Theodore Defosse, Splendid




MUSIC
Older slower softer**
I've seen you all before**
Better Alone **
Sensation-Promo
D'mon Everybody demo-97

GIGS
Telakka 24.03.2004
American Brothers Awards 2004
Aisti Klubi, 2002
Aisti-Tour
Intependent Tunes
Telakka-98
Fönsters of Rock - 98

INTERVIEWS
Rumba.fi 2005
Seikkailuun 2005
Finpop 2004**
Rockmusica.net 2003
Rumba 2000