![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
All starsin 60's melankoliaa ja new wavea naittava soppa vei ajatukset yläasteen bändiskaboihin. Merkilliset sovitusratkaisut, perustelemattomat modulaatiot kesken kappaleita ja hienoinen rävellys osasta toisiin vaihdettaessa kielivät amatööriydestä niin sävellyspuolella kuin keikkatilanteessakin. Yhtyeen ilmaisu kärsi luultavasti jonkun verran bändin joutuessa soittamaan vierailla kamoilla, millä voisi perustella All starsin hiukan epäyhtenäistä yleissoundia. Laulaja Merin äänessä kuulsi paikoitellen debbieharrymainen kirkkaus eikä bändin rypistellessä jälkipunkin kuohunta ollut kaukana. Lukuisten parisuhdetta käsittelevien biisien lomasta erottui Buzzcocksia lainaileva Helsinki Damnation, selkeä ikitamperelaisuuden manifesti. Antti Karisalmi, Rumba ...Paljon parempaa sanottavaa ei ole myöskään All Starsista. Panda Loven tavoin kovasti kolkolta soundanneen yhtyeen kappaleet olivat melodisesti aloitusaktia runsaampia ja on hyvä, että kuvitteellisella aikajanalla jonnekin new waven hujakoille sijoittuva yhtye ei turhaan ollut karsinoinut tyyliään. Kovasti All Stars kuitenkin kuulosti tarkoituksettoman näsäviisaalta ja nokkelalta orkesterilta, jossa aisti, että kyseessä on mukava harrastus ilman tavoitteita. Jonkinlainen vastine puulaakitason kaukalopallolle siis. Kaiken lisäksi menivät pilaamaan Stephanien vastustamattoman Irresistible-hitin. ...All Stars ei ole menossa mihinkään ja on ilmeisen tyytyväinen olotilaansa. Tero Alanko, Soundi |
MUSIC Older slower softer** I've seen you all before** Better Alone ** Sensation-Promo D'mon Everybody demo-97 GIGS Telakka 24.03.2004 American Brothers Awards 2004 Aisti Klubi, 2002 Aisti-Tour Intependent Tunes Telakka-98 Fönsters of Rock - 98 INTERVIEWS Rumba.fi 2005 Seikkailuun 2005 Finpop 2004** Rockmusica.net 2003 Rumba 2000 |